Entries by Sami Eklund

Opettele talon tavoille eli perehdyttämisestä

Uuden työntekijän perehdyttäminen talon tavoille, uuden järjestelmän sekä toimintatavan käyttöönotto vaativat kaikki paitsi aikaa myös rahaa. Toki työntekijän voi aina vain heittää veteen ja katsoa, oppiiko hän lopulta uimaan, mutta toivottavasti tätä tapaa ei kovinkaan moni organisaatio harrasta. Erityisesti perehdyttäminen vie organisaation resursseja silloin, jos uusia henkilöitä aloittaa silloin tällöin, eikä rekrytointeja ole hoidettu niin, että kerralla palkataan useampi henkilö. Perehdyttämisen kustannuksia ja tehokkuutta voi parantaa myös muulla tavoin.

Muutoksen esteet

Muutosjohtamisesta on toitotettu jo vuosikymmen jos toinenkin, ja osan mielestä koko termi voitaisiin jo kuopata, sillä nykypäivän työ ja johtaminen ovat jatkuvaa muutosta: työympäristöä ja tekemisen kulttuuria pitää monessa organisaatiossa arvioida, muuttaa ja tehostaa koko ajan. Silti muutosjohtaminen on usein sellaisten henkilöiden käsissä, joilla ei ole käsitystä, miten muutos pitäisi viedä omassa organisaatiossa läpi.

Verkkokoulutukset – mikä toimii ja mikä ei?

Osallistuin Training Magazinen järjestämään Training 2015 -konferenssiin Atlantassa 9.-12.2. Konferenssi tarjosi lukuisia mielenkiintoisia oppimismahdollisuuksia. Tunteja oli eOppimisen, mikro-oppimisen, tarinoiden merkityksen, oppijoiden sitouttamisen, parhaiden käytäntöjen, neuropsykologian, oppimisen teorian, muistamisen parantamisen, arvioinnin sekä johtamisen teemoista. Kokoan tässä blogissani nyt oppimiani asioita verkkokoulutuksista ja oppimisvideoista.