5 pelisääntöä työelämän pelillistämiseen

Toimitusjohtaja Jukka Koskenkanto puhui taannoin pelillistämisestä TIEKE ry:n Vaikuta&Vaikutu -webinaarissa pelillisyydestä työelämän osaamisen kehittämisessä. Työelämässä Pelillistämisessä on siirrytty hypestä sen kiinteäksi osaksi liiketoimintojen arkea. Se on yhä useammin osa asiakkaille tarjottavia palveluita ja digitaalisia asiakaskokemuksia. Meillä Cloudrivenillä liiketoiminnan pelillistäminen on ollut osa toimintaamme alusta lähtien sekä teknologiassamme että konsultoinnissa, painopisteenä etenkin työntekijöiden motivointi ja palkitseminen jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Kokosin Jukan webinaarista 5 pelisääntöä, jotka yrityksen tulee ymmärtää kun työntekijäkokemusta pelillistetään.

pelillistäminen

Olen aina ihmetellyt palkitsemisjärjestelmiä, joissa ainoa tapa palkita on kilpailutilanteen kautta parhaiten suoriutunut työntekijä. Ihminen on aina yksilö ja jokaisen yksilön kokemus parhaasta palkinnosta on uniikki. Perheenäidin mielipide mieluisasta palkinnosta on monesti erilainen, kuin parikymppisen yksin elävän nuoren miehen. Perheenäiti saattaa arvostaa rahaa enemmän vapaa-aikaa lasten kanssa, kun taas parikymppinen arvostaa rahan lisäksi mahdollisuutta itse vaikuttaa omiin työvuoroihin. Jos kaikkia houkuttelee samalla palkinnolla, joku turhautuu ja jättää leikin kesken. Kalamieskin tietää, ettei kuha ja ahven viihdy yhtä lähellä pintaa.

Tässä 5 pointtia työnteon onnistuneeseen pelillistämiseen:

 

70 – 20 -10 Malli

Opimme töissä tutkitusti 70 – 20 -10 mallilla, eli 70% oppimisesta tapahtuu työtä tekemällä, 20% tehdystä työstä saadun palautteen ja valmentamisen kautta ja 10% opettamisen kautta. Suunnittele siis toimintatavat ja palkitseminen tukemaan tätä mallia.

 

Yhdistä osapuolten intressit

Jotta pelillistäminen toimii tavoitetulla tasolla, on jokaisen eli asiakkaan, työntekijän sekä yrityksen intressit yhdistyttävä. Kun intressit ovat kohdallaan, on myös motivaatio kohdallaan.
Ihmiset ovat erilaisia ja nauttivat eri asioista, joten näkemyksiä hyvästä palkinnosta on monia. Ota  siis mielipiteet aidosti huomioon.

 

Selkeät mittarit

Mittaa haluttuja asioita konkreettisesti ja selkeästi. Tee mittareiden seuraamisesta rutiini ja käy edistyminen yhdessä läpi.

 

Palkitsemisrytmi

Aseta motivaation ylläpitämiseksi lyhyen- ja pitkän aikavälin tavoitteita tukevia palkintoja. Pienet ”porkkanat” pitävät motivaation yllä kohti suurempaa ”kakkua”.

 

Ole valmis muutokseen

Usein pelillistäminen edellyttää muutoksia yrityksen tavassa johtaa ja ajatella asioita. Jotta pelillistäminen toimisi toivotulla tavalla, tulee muistaa, ettei muutokset tapahdu yhdessä yössä. Pelillistäminen ei ole projekti, vaan se tulee sitouttaa kulttuuriin

 

Jukka nosti myös esiin webinaarissaan Yhdysvaltalaisen Kevin Richardsonin idean nopeusvalvonnan pelillistämiseen. Volkswagen ja Ruotsin kansallinen liikenneturvallisuusyhdistys ottivat tästä ideasta kiinni ja kehittivät Tukholmaan lyhytaikaisen kokeilun, jossa nopeusvalvontanäytön ohiajavien autojen ylinopeussakot kerättiin yhteen pottiin ja jaettiin nopeusrajoitusten mukaan ajaneiden kesken. Tämän tuloksena alueen keskinopeus laski n. 22% (7km/h). Käytettiin siis porkkanaa kepin sijaan, joka osoittautui toimivaksi tavaksi.

Haluatko tietää lisää pelillistämisen hyödyntämisestä työelämässä, ota yhteyttä!

Jätä yhteydenottopyyntö

Haluatko tietää lisää tuotteista tai palveluistamme? Onko sinulla tiukka kysymys, johon himoat vastausta? Jätä yhteydenottopyyntö ja olemme sinuun yhteydessä viimeistään seuraavana arkipäivänä.