Fonectan Pojopörssi on vuoden henkilöstöteko 2015

Eilen oli harvinaisen mukavaa aloittaa päivän työt. Sähköpostissa odotti nimittäin tieto superpätevältä Tuula Sillanpäältä, että Fonectan Pojopörssi on voittanut Henkilöstöjohdon ryhmä – HENRY ry:n ja Ilmarisen Henkilöstöteko-kilpailun.

Pojopörssin ideana on palkita ihmisiä hyvästä työstä pelillistämistä hyödyntämällä. Palkinnot palvelevat erityisesti sen ansainneen henkilön omia intressejä ja ovat siten erityisen mieluisia. Palkitsemisen lisäksi Pojopörssi luonnollisesti palvelee liiketoimintaa, sillä Pojoja ansaitaan bisnekselle tärkeistä asioista. Näin Pojopörssi on omalta osaltaan luomassa työstä merkityksellisempää, jopa rutiininomaisten tekojen osalta, ja samalla parantaa asiakaskokemusta sekä liiketoiminnan tuloksia pätevän johdon valitsemien pisteitä kartuttavien tekojen kautta.

Olemme Cloudrivenissä tehneet sinnikkäästi töitä pelillistämisen parissa jo pidempään. Muutama vuosi sitten pelillistäminen oli kovassa huudossa, mutta tulokset olivat vielä monella ohuita. Ilmiö ymmärrettiin väärin monessa paikassa. Yleisesti ajateltiin, että pelillistämisen syvin olemus on jossain seuraavista: a) työn viihteellistäminen, b) työelämän Angry Birds -mobiiliapplikaation kehittäminen tai c) uuden sanan taakse piilotettu uusi tapa kontrolloida ja mittaroida ihmisten tekemistä. Pelillistäminen ei luonnollisestikaan ole mitään edellä mainituista, jos se vain ymmäretään keinona oikein.

Minulla oli ilo olla antamassa myös Fonectan hankkeelle alkusysäys alkukesästä 2014. Pelillistäminen assosioitui kuitenkin vahvasti edellisessä kappaleessa esiin nostettuihin teemoihin. Fonectan 02-palveluissa oli silloin jo ymmärretty asian todellinen laita ja teema kiinnosti kovasti. Hankkeen onnistumisen varmistamiseksi oli tärkeää, että Pojopörssiä lähdettiin rakentamaan oikealla tavalla ilman väärinymmärryksiä Fonectan henkilöstön keskuudessa.

Kenties juuri tämän vuoksi Fonectan kanssa käydyissä neuvotteluissa ennen hankkeen käynnistämistä sain anekdootin ansaitsevan ohjeen:

Älä käytä termiä pelillistäminen kertaakaan tätä hanketta toteuttaessasi.

Lupasin olla käyttämättä ja hanke pääsi käyntiin. Tosin johtamis- ja kannustinjärjestelmähankkeena, jonka tehtävänä oli parantaa työnteon mielekkyyttä liiketoimintatulosten lisäksi. Ohje saattoi olla yksi olennaisimmista hankkeen onnistumisen kannalta. On johdon viisautta puhua niillä sanoilla, jotka kulttuuriin sopivat.

Muistan tuon hankkeen käynnistymisen hyvin. Olin mielettömän innoissani. Pääsin tekemään yhteistyötä rohkean edelläkävijäyrityksen kanssa suuren asian ympärillä. Toteutus ajoittui keväälle ja kesälle 2014 ja sen lopputuloksena esittelin kesälomien kynnyksellä Fonectan projektiryhmälle idean mallista, jonka avulla on mahdollista ohjata arkipäivän valintoja tekoihin, jotka auttavat sekä bisnestä että parantavat työntekijöiden ja asiakkaiden kokemusta Fonectasta.

Olen seurannut mallin implementointia aika ajoin sen jälkeen. Palaute kysymyksiini on aina ollut ilahtunutta ja eteenpäinkatsovaa. Suuri hatunnosto asenteesta! Tiedän nimittäin omasta kokemuksesta Cloudrivenillä, että idean vieminen käytäntöön edellyttää joka tapauksessa halua ja aikaa viilata mallin ja sääntöjen yksityiskohtia askel kerrallaan. Alkusysäyksestä päivittäin pyörivään toimintatapaan kestää hetken huippujengissäkin, kuten minkä tahansa muun suuremman muutoksen äärellä.

Tässä muutoksessa täydellistä on se, miten alkusysäyksen kulmakivenä ollut tahto ymmärtää henkilöstön todellisia motiiveja toiminnalle on säilynyt alusta alkaen. Fonecta onkin kokemukseni perusteella aidosti ihmiskeskeinen organisaatio, joka välittää sekä työntekijästä että asiakkaasta.

Vuoden henkilöstöteko -voitto on hieno osoitus Fonectan 02 -palveluiden tiimin osaamisesta ja sitoutuneisuudesta. Se on myös osoitus siitä, että pelillistäminen on oikein toteutettuna valtava mahdollisuus ja lupaus, joka on lunastettavissa asiakkaiden, henkilökunnan ja liiketoiminnan näkökulmasta.


Gamification White Paper

Mistä pelillistämisessä oikeastaan on kyse? Kuinka pelillistäminen voi auttaa yritystäsi kasvattamaan liiketoimintaa ja saamaan uusia asiakkaita?

Cloudrivenin eKirja Driving the People Business − How Gamification Creates Sustainable Competitive Advantage for Your Business antaa vastauksia siihen, miten pelillistämisen avulla voidaan saavuttaa kestäviä liiketoimintahyötyjä.

Lataa ilmaiseksi!