Kertaus on opintojen äiti ja isä

Kertaus on opintojen äitiKouluttajana minulta kysytään koulutuspäivieni harjoitteluosuuksien aikana monesti neuvoa ja apua asioihin, jotka olen vasta hetki sitten opettanut. Se saa minut usein miettimään, eikö oppija kuunnellut minua, sillä eihän asia noin nopeasti voi unohtua. Näin voisi luulla, mutta Ebbinghausin määrittelemän unohtamiskäyrän (forgetting curve) mukaan melkein 60 prosenttia kuuntelemalla opituista uusista asioista unohtuu jo ensimmäisen tunnin aikana.

Jos opittua asiaa ei palauteta mieleen tai kerrata, se unohtuu. Ensimmäisen oppimiskerran jälkeen parin päivän välein tehtävät kertaukset sekä kuukauden ja kolmen kuukauden kuluttua tehtävät muistiin palauttamiset auttavat opitun tiedon säilymistä muistissa. Viidellä kertauksella saadaan opittu asia pysymään mielessä; tämä edellyttää tietysti panostuksia koulutukseen, mutta investointi kannattaa.

Yritän aina mahdollisuuksien mukaan muuttaa opetustani siten, että suurin osa opetustilanteista on 70:20:10-teorian mukaista harjoittelua. Olen myös kovasti yrittänyt puhua koulutusten tilaajille kertauksen merkityksestä, mutta aina se ei ole tuottanut tulosta. Tämä tuntuu tietysti oudolta, kun otetaan huomioon unohtamiskäyrä: olemme valmiita investoimaan henkilöstön koulutukseen, mutta emme pitämään sitä yllä.

Hermann Ebbinghausin unohtamiskäyrä

Hermann Ebbinghausin unohtamiskäyrä

Olin erityisen tyytyväinen, kun sain ensimmäistä kertaa pitää kaksipäiväisen kurssin siten, että ensimmäinen päivä oli toukokuussa ja toinen elokuussa. Välissä oli itsenäisen harjoittelun (ja unohtamisen) aikaa. Vastaavanlaisen kurssin vedin myös elokuun lopussa ja syyskuun alussa.

Käytin jälkimmäisestä päivästä puolet ensimmäisen päivän asioiden kertaamiseen, ja kokemuksen perusteella malli on erinomainen! Huomasin eron koulutettavissa, ja sain myös positiivista palautetta. Tahti ei ollut liian kova, eikä uutta opittavaa ollut liikaa, joten asiat olivat omaksuttavissa, ja harjoitteluaikaa jäi runsaasti. Samalla oli puhetta, josko pitäisimme vielä myöhemmin yhden kertauskurssin, jossa tulisi taas vähän lisää uutta asiaa.

Koulutussuunnittelijoiden ja HR-henkilöstön kannattaisi miettiä ratkaisua siihen, miten opiskeltavaa asiaa olisi mahdollista kerrata riittävän monta kertaa, jotta se jäisi varmemmin mieleen. Kertauskurssien pitäminen on yksi keino ja toisena keinona voin suositella erilaisia sähköisiä työkaluja, jotka tukevat opitun kertaamista. Esimerkiksi kehittämäämme Habit-valmennusympäristöön voi rakentaa viikkoja tai kuukausia kestävän koulutusohjelman, jota oppija seuraa, opiskelee materiaalia, tekee tehtäviä, vastaa kysymyksiin ja palauttaa näin opittavaa asiaa jatkuvasti mieleen.

Kokeile vaikka itse! Jätä sähköpostiosoitteesi ja lähetän sinulle ilmaiset tunnukset laatimaani OneNote-koulutukseen.

[contact-form-7 id=”40242″ title=”Sähköpostiosoite_OneNote-kurssi”]