Menestyksen salaisuus?

Road to SuccessViidettä kertaa järjestetty Nordic Business Forum -seminaari keskittyi tänä vuonna matkaamaan eteenpäin teemallaan Forward. Ensimmäisen päivän antiin kuului mm. bisneskonsultti ja tutkija Jim Collinsin, KONEen ja Nokian ylimmässä johdossa merkittävän uran luoneen Matti Alahuhdan sekä maailmanmaineeseen monella saralla kohonneen Arnold Schwarzeneggerin esitykset. Herrat pohtivat esityksissään monipuolisesti syitä menestykseen.

Päivän keskeisen viestin kiteyttää hyvin Matti Alahuhdan vastaus, kun häneltä kysyttiin, mikä oli tärkein syy KONEen menestykseen. Vapaasti suomennettuna hän totesi tärkeimmäksi syyksi KONEen kyvyn saada ihmiset sitoutumaan, sillä ihmiset tekevät muutoksesta totta. Sitoutumiseen vaikuttaa moni asia: rytmi, toisto, johdon kyky kuunnella, palaute toimista, yksilöiden kyky reflektoida toimintatapoja ja tekemistä tavoitetta vasten, yhteisön tuki jne.

Jäin miettimään, voiko yritysjärjestelmillä aidosti tukea menestystä, jos yksi tärkeimmistä menestystä selittävistä muuttujista on ihmisten sitoutuminen työhönsä? Kyllä voi, mutta vastaus ei kuitenkaan piile yksinomaan järjestelmän käytettävyydessä, joka voi olla potentiaalinen este tai hidaste järjestelmän käytölle työssä, mutta ei varsinaisesti syy sitoutua itse työhön. Esteiden poistamisen lisäksi pitääkin pohtia yritysjärjestelmän kykyä palvella merkityksellisyyden kokemusta.

Auttavatko sinun yrityksesi tärkeimmät järjestelmät työntekijöitäsi kokemaan työnsä merkitykselliseksi? Kommunikoiko se päämääränne ja jokaisen järjestelmää käyttävän työntekijän tehtävien suhteen tuohon päämäärään hyvin? Antaako se palautetta suoritetuista tehtävistä käyttäjänsä motivaattoreita palvelevalla tavalla? Ylläpitääkö se oikeaa rytmiä ja toistaako se tärkeitä asioita säännöllisesti? Voiko sitä käyttää juuri kulloiseenkin käyttötilanteeseen sopivalla tavalla ja laitteella?

Jos vastauksesi yhteenkin yllä lueteltuun kysymykseen on ”ei”, kuulemme mielellämme tavoitteistasi ja haasteista niiden tiellä. Lupaamme esittää ratkaisuehdotuksen. Jos taas vastasit kaikkiin kyllä, onnittelemme sinua ja toivomme menestystä matkallenne. Loikka hyvästä erinomaiseen on pitkä. Oikein toteutetulla järjestelmätuella sitä voi kuitenkin lyhentää. Ehkä helpommin kuin vähentämällä yöunia.