Mentori, muutosretken matkaopas

, , , , ,

Usein kuulee kerrottavan, kuinka elämän kriisi, kuten sairaus, saa ihmisen muuttamaan elämänsä kurssin. Itseäni ei kohdannut vakava sairaus, mutta näin jälkikäteen katsottuna, työelämäni muutos alkoi juuri sairaalassa. Hetken irtautuminen arjesta ja ajatusten käsittely uusilta näkökulmilta herätti itselläni palon muutokseen.

Vuosi sitten ärtynyt umpilisäke vei minut leikkauspöydälle ja sairaalan lepoon. Elinvoiman takaamiseksi aktivoin itseäni tekemällä töitä sairaalassa ja jakamalla ajatuksia kohtalontovereideni kanssa. Huonekaverin tausta liiketoimintamuotoilun alata toi uusia näkökulmia ajatuksilleni ja hänestä kehittyi ura-mentori. Tapaamisissamme ajatuksiani kommentoitiin, työstettiin ja kehitettiin, mutta ennen kaikkea muutoksen hetkellä luotiin uskoa kykyihini ja mahdollisuuksiin kannustavassa hengessä.

Jokaisen ajattelun iteraation jaoin avoimesti. Verkostoni sai tuta innostuneisuuden, joka kasvoi sisälläni. Kun ajatukseni tulevasta olivat riittävän kypsät, avasin niitä lounastapaamisella tulevalle kollegalleni: ”ajattelin lähteä tekemään seuraavaksi tätä”. ”No mikset tulisi tekemään sitä meidän kanssa”, oli lopullisen suunnan määräävä vastaus.

 Olemme luoneet asiakkaistamme kumppaneita, jotka luovat arvoa omille asiakkailleen meidän palveluiden kautta

Vaikka vielä on liian aikaista arvioida taloudellista menestystä, on urakehityksen suunta ja henkilökohtaisten tavoitteiden mukainen menestys selvää. Uutta liiketoimintaamme rakentaessa jatkan avoimuuden linjalla luoden ennakkoluulottomia uusia yhteyksiä ja yhteistyökuvioita. Olemme julkaisseet yhteistyössä kehitetyn koulutusta mullistavan SaaS-palvelun. Olemme rakentaneet innostavia uusia asiakkuuksia. Olemme luoneet asiakkaistamme kumppaneita, jotka luovat arvoa omille asiakkailleen meidän palveluiden kautta – pian olemme luomassa taas jotain aivan uutta näiden saralla.

Huomaan, että yltiörealistisen työminän on korvannut suoranainen opportunismi

Samalla onnistumisten myötä olen itsekin muuttunut. Huomaan, että yltiörealistisen työminän on korvannut suoranainen opportunismi. Jokaisen kulman, jokaisen keskustelun takaa löydän aina uuden mielenkiintoisen mahdollisuuden edistää visiotamme.

Toimin siis henkilökohtaisesti, kuten olen asiakkaitamme päässyt konsultoimaan. Olen onnistunut mentoroinnin ja kollegoiden avustuksella luomaan itselleni merkityksellisemmän työntekijäkokemuksen, joka luo asiakkaillemme uudenlaista arvoa teknologiayritykselle poikkeuksellisessa arvoketjun kohdassa. Kontekstiin sidottu, oikea-aikainen ohjaaminen, mullisti oman työntekijäkokemukseni. Jatkossa haluamme tarjota tämän saman mahdollisuuden asiakkaillemme roolista riippumatta. Paikkamme organisaatioiden muutospaineessa on muotoilla digitaalisesti skaalautuvia ja kannustavia työympäristöjä analogisille ihmisille.

Retkeni vuosipäivänä olen sen suunnasta enemmän innoissani kuin koskaan. Muutos on tarjonnut jo tähän mennessä niin paljon enemmän kuin hierarkisen korporaation näkymätön lasikuutio, että määränpäällä ei edes ole merkitystä. Uusi matkani ei ole excel-laskemien viitoittama polku kohti oletettua lopputulosta, vaan se on tarinamme kartoittama tutkimusretki valtamerellä kohti tuntematonta.


Kannustava intranet -seminaari