Miksi tavat ja tottumukset ovat tärkeitä?

Why Habits MatterHerätessäsi aamulla et yleensä mieti liikaa seuraavia liikkeitäsi. Nouset ylös sängystä, kömmit vessaan, peset hampaat, ryömit keittiöön, keität ehkä kahvia, laitat aamiaista, syöt ja kiirehdit töihin. Kaikki tapahtuu kuin itsestään, aivan kuin joku olisi kytkenyt aivojesi automaattiohjauksen päälle.

Amerikkalainen taloustoimittaja Charles Duhigg julkaisi pari vuotta sitten kiitetyn kirjan The Power of Habit (tuore suomennos Tapojen voima), jonka keskeinen johtopäätös on, että tavat ja tottumukset ohjaavat elämäämme sekä kotona että työpaikalla enemmän kuin osaamme aavistaakaan. Kun aivomme kytkevät tavaksi muuttuneen käyttäytymismallin päälle, toistamme tutut rutiinit pakonomaisesti. Tavat eivät ole alisteisia päätöksille, koska tapoihin perustuva käyttäytyminen juontaa juurensa aikaan, jolloin ihmisen tuli reagoida vaistonvaraisesti hengenvaarallisiin uhkiin. Tietoisille päätöksille ei yksinkertaisesti ollut aikaa.

Tavat noudattavat Duhiggin mukaan yksinkertaista kaavaa, jota hän kutsuu tapojen kierteeksi (habit loop). Kierre koostuu kolmesta elementistä: vihjeestä (cue), rutiinista (routine) ja palkinnosta (reward). Kun kohtaamme vihjeen, toteutamme rutiinin, josta saamme palkinnon. Toistettuamme tapojen kierrettä riittävän monta kertaa alamme odottaa palkintoa heti kohdattuamme vihjeen ja rutiinista tulee lähes automaattinen. Esimerkiksi tupakoijalle vihje voi olla halu päästä ulos toimistosta. Kierre syntyy, kun tupakoija alkaa yhdistää tupakoinnin automaattisesti palkintoon, 10 minuutin taukoon ulkona. Aina kun tupakoijalle tulee tunne, että nyt tarvitsisi tauon ja raitista ilmaa, hän tarttuu opitulla tavalla savukkeeseen.

Tavoista on vaikea päästä kokonaan eroon, mutta niihin voi vaikuttaa selvittämällä, mikä vihje käynnistää tavan ja mikä on rutiinin suorittamisesta saatava palkinto. Korvaamalla rutiini jollain toisella saman palkinnon tuottavalla rutiinilla voidaan käyttäytymismallia muuttaa haluttuun suuntaan. Tapojen muuttaminen vaatii kuitenkin yksilöltä tahdonvoimaa, eikä se ole aina helppoa.

Menestyvät yritykset osaavat hyödyntää tapoja ja tottumuksia rakentaessaan toimivaa johtamis- ja yrityskulttuuria. Kirjassaan Duhigg kertoo, kuinka perinteikäs amerikkalainen kevytmetalliyhtiö Alcoa viisinkertaisti voittonsa reilussa kymmenessä vuodessa keskittymällä työturvallisuuteen. Vuonna 1987 Alcoan toimitusjohtajaksi valittu Paul O’Neill tiesi, että hän ei voi käskemällä käskeä yrityksensä henkilöstöä muuttamaan toimintaansa. Siksi hän päätti keskittyä yhteen asiaan: Alcoasta piti tehdä maailman turvallisin työpaikka.


Katso videolta esimerkkejä siitä, kuinka tapoihin voi vaikuttaa.

O’Neill uskoi, että muutokset työturvallisuuteen liittyvissä tavoissa käynnistäisivät yrityksessä ketjureaktion, joka muokkaisi koko yrityskulttuuria sekä muita tapoja ja tottumuksia haluttuun suuntaan. Duhigg kutsuu tällaisia muutoksen kannalta oleellisia tapoja avaintavoiksi (keystone habits). Menestyäkseen yrityksen pitää siis tunnistaa, mitkä tavat, tottumukset ja käyttäytymismallit avaavat oven muutokselle.

Habit-ratkaisumme nimi ei ole muuten vahinko. Sen avulla pystyt nimittäin vaikuttamaan organisaatiosi tapoihin ja käyttäytymisiin. Käytämme tehokeinoina toistoa, itsereflektiota ja palkintoja. Kysy lisää!