Työn tuottavuus ja mielekkyys syntyvät sinun innostuksesta

Uusi teknologia sekä uudet ratkaisut sytyttävät ainakin minussa liekin joka kerta. Mietin aktiivisesti, miten niitä voisi käyttää erilaisissa tilanteissa ja innostun, koska parhaimmillaan uusi teknologia synnyttää uuden tavan toimia tai ratkaisee jonkin ongelman.

Pelkkä miettiminen ei kuitenkaan riitä, vaan otan uudet teknologiat myös käyttöön todellisissa tilanteissa. Vain siten saan kokemusta, miten homma oikeasti toimii. Jos mahdollista, pyydän seurakseni myös ryhmän rohkeita. Näin saan palautetta heiltä, ja yhdessä käymme läpi niin hyviä kuin mahdollisesti kehitettäviä puolia.

Tällainen tilanne oli mm. 20 vuotta sitten TKK-kanavalla silloisessa Teknillisessä Korkeakoulussa Otaniemessä. Koordinaattorina vastasin mm. videoneuvottelulaitteiden teknisestä toimivuudesta. Tarjosimme koulun henkilökunnalle mahdollisuuden tehdä yhteistyötä eri yliopistojen ja organisaatioiden kanssa hyödyntäen videopohjaista kommunikaatiota.

Pääsin hyödyntämään silloista uutta teknologiaa myös hyvin henkilökohtaisesti: minulle ja vaimolleni oli syntynyt poika, jolle järjestimme ristiäiset. Koska osa vaimoni pohjoisessa asuvasta suvusta ei päässyt paikalle, tilanne päätettiin ratkaista uutta teknologiaa hyödyntäen. Täydennyskoulutuskeskus Dipolin videoneuvottelutila muuttui kastejuhlapaikaksi pappeineen ja tarjoiluineen. Vastaava tila löytyi Videralta Oulun Technopoliksesta ja nämä kaksi paikkaa yhdistettiin videoneuvotteluyhteydellä. Pappi saapui Dipoliin, osa vieraista oli paikan päällä ja osa virtuaalisesti etänä Oulussa. Poika sai nimen, kakkua syötiin ja jutusteltiin niin paikallisesti kuin etänä olleiden sukulaisten kanssa.

Kun palaamme kesälomilta täynnä virtaa, on hyvä hetki pysähtyä miettimään, miten voimme kehittää organisaatiomme, tiimimme tai omaa toimintaamme, kommunikointia ja innovointia hyödyntäen erilaisia työkaluja uusin tavoin. Tiedän, että sinulla on iso nippu lukemattomia sähköposteja sekä erilaisia keskustelusäikeitä organisaation sisäisissä some-kanavissa kuten Yammerissa, Microsoft Teamsissä, Slackissä. Varaa kuitenkin hetki aikaa siihen, että teet päätöksen, miten itse voit kehittää toimintaasi.

Kävimme vastaavaa keskustelua omassa organisaatiossamme ja haastoin itseni sekä muut alentamaan kynnystä mm. omien ideoiden esittämiselle aikaisin jo siemenvaiheessa. Sisäinen Innovader-työkalumme kannustaa antamaan palautetta ja kehittämään ideaa yhdessä. Vastuu ideoiden tuottamisesta on silti jokaisella työntekijällä. Toinen helppo tapa testata uutta on pitää Skype-kokous ääniyhteyden sijaan videokokouksena. Näin etänä olo muuttuu enemmän läsnäoloksi. Kolmantena keinona on miettiä, voisiko sähköpostiviestin julkaistakin sisäisessä some-kanavassa kohdentaen sen mahdollisesti yhdelle tai useammalle henkilölle. Informaatio välittyy samalla laajemmalle joukolle vähentäen sisäisen sähköpostin määrää.

Innovaatiot ovat uudistumisen, kilpailukyvyn ja työhyvinvoinnin potkureita. Ne syntyvät yhdessä mutta, viime kädessä muutos alkaa meistä jokaisesta – uskallatko sinä ottaa ensi askeleen? Jos tarvitset apua, olethan yhteyksissä. Voimme auttaa sinua sekä organisaatiotasi monin tavoin matkalla kohti sujuvampaa ja avoimempaa työskentelyä.

Innovatiivista syksyn alkua!

Ota yhteyttä