Miksi tavat ja tottumukset ovat tärkeitä?

Amerikkalainen taloustoimittaja Charles Duhigg julkaisi pari vuotta sitten kiitetyn kirjan The Power of Habit (tuore suomennos Tapojen voima), jonka keskeinen johtopäätös on, että tavat ja tottumukset ohjaavat elämäämme sekä kotona että työpaikalla enemmän kuin osaamme aavistaakaan. Kun aivomme kytkevät tavaksi muuttuneen käyttäytymismallin päälle, toistamme tutut rutiinit pakonomaisesti.

Menestyksen salaisuus?

Viidettä kertaa järjestettävä Nordic Business Forum -seminaari keskittyi tänä vuonna matkaamaan eteenpäin teemallaan Forward. Ensimmäisen päivän antiin kuului mm. bisneskonsultti ja tutkija Jim Collinsin, KONEen ja Nokian ylimmässä johdossa merkittävän uran luoneen Matti Alahuhdan sekä maailmanmaineeseen monella saralla kohonneen Arnold Schwarzeneggerin esitykset. Herrat pohtivat esityksissään monipuolisesti syitä menestykseen.

Kertaus on opintojen äiti ja isä

Kouluttajana minulta kysytään koulutuspäivieni harjoitteluosuuksien aikana monesti neuvoa ja apua asioihin, jotka olen vasta hetki sitten opettanut. Se saa minut usein miettimään, eikö oppija kuunnellut minua, sillä eihän asia noin nopeasti voi unohtua. Näin voisi luulla, mutta Ebbinghausin määrittelemän unohtamiskäyrän (forgetting curve) mukaan melkein 60 prosenttia kuuntelemalla opituista uusista asioista unohtuu jo ensimmäisen tunnin aikana.

Etätöissä rapakon takana

Tänään vietetään kansallista etätyöpäivää, joten mikäs olisikaan sen parempi ajankohta vetää yhteen omat etätyökokemukseni viimeisen kuukauden ajalta. Aloitin työt New Yorkissa elokuun puolivälissä, ja aika on kulunut kuin siivillä. Aluksi olin hieman huolissani siitä, miten saisin itseni motivoitua hoitamaan työni hyvin, koska työkaverini eivät ole fyysisesti vieressä kannustamassa. Huoleni oli turha.

Azuresta saa nyt Virtaa

Cloudrivenissä paiskittiin töitä rajusti pilvessä vuoden 2014 talven ja kevään aikana. Jo seitsemän vuotta sitten aloitetun myyjäystävällisen CRM:n BLARPin uusi versio Virta oli tarkoitus laajentaa yhteensopivaksi Microsoftin Azure-pilvipalvelun kanssa. Näin pystyisimme tarjoamaan asiakkaillemme Virtaa myös julkisesta pilvestä.