Palasin juuri eli elokuussa kolmen vuoden vanhempainvapaalta takaisin (palkka)töiden pariin. Alkuun luonnollisesti jännitti, että osaanko enää mitään, miten paljon järjestelmät ovat muuttuneet, solahdanko helposti takaisin kollegoiden joukkoon ja löydänkö itselleni mielekkään roolin ja tekemistä sekä miten saan yhdistettyä työn ja perhe-elämän. Osittain näiden pelkojen takia olinkin lopulta kotona niin pitkään, vaikka olin jo jonkin aikaa empinyt, että pitäisikö jo palata töihin. Onneksi työnantaja oli niin joustava, että sain rauhassa pähkäillä. Ohjeenani työnantajan puolelta oli, että ”ilmoita sitten muutamaa kuukautta aiemmin, kun aiot palata”. Aika mukavaa, kun ei tarvinnut miettiä, että montako kertaa olen jo ilmoittanut/siirtänyt paluutani ja vieläkö se onnistuu. Näin muutama kuukausi myöhemmin voin onneksi sanoa, etten voisi olla tyytyväisempi siihen, miten hyvin paluu on mennyt.
Aloituksesta teki heti kotoisamman se, että poissaoloni aikana olin saanut kutsun kaikkiin firman pikkujouluihin sekä kesän kick-offiin, joten uudet kollegat olivat edes jossain määrin tuttuja. Olin tyytyväinen, kun esimiehelläni oli hyvä visio siitä, mihin suuntaan rooliani kehitetään ja mitä kanavia ja foorumeita seuraamalla pääsisin mahdollisimman nopeasti taas sinuiksi teknologian kanssa (lämmin suositus SPUGFI-yhteisölle). Toki sain itse vaikuttaa myös, mutta koska en oikein ollut tietoinen mitä kolmen vuoden aikana oli tapahtunut, niin arvostin selkeitä ehdotuksia, enkä sellaista ”no mitä sä haluaisit tehdä?”.
Pehmeä lasku arkeen
Kun esimies on lähellä ja läsnä, kuten meillä on, niin hän tuntee taustani ja vahvuuteni ja osasi ehdottaa minulle mieluisia asioita. Odotin myös jonkinlaista aikarajaa uuden opettelulle, tyyliin: ”syyskuussa alat sitten vetämään Teams-koulutuksia” tms. mutta mistään sellaisesta ei ole ollut mitään puhetta. Olen saanut ihanan rauhassa opetella ja tutustua kaikkeen, eikä missään ole painostettu tai hoputettu. Ja toisaalta myöskin päässyt halutessani mukaan asiakastyöhön ja hypännyt ns. syvään päätyyn suostuessani kouluttamaan englanniksi Teams-kokouksella etänä Happit-tuotettamme, jota ei vielä ollut kunnolla lanseerattukaan kolme vuotta sitten. Siinä opetteli ja oppi nopeasti!
Kolmen vuoden aikana teknologiamielessä olikin tapahtunut paljon. SharePoint on entistä vahvemmin Online-versiona ja olen päässyt tutustumaan kokonaan uuteen konseptiin eli moderniin SharePointiin. Ajatus tuntui ensin oudolta: miksi kaikki sivustot ovat samalla tasolla eikä hierarkkisesti ja käyttöoikeudet eivät enää periydy? Mikä ihmeen hub-sivusto? Ja sitten toisaalta: miten ihanan helpoksi intranetien rakentaminen nyt onkaan tehty, sivuston oikeuksien jakaminen on intuitiivista, kauniita web osia löytyy valmiina ja ulkoasuräätälöinnit ovat minimissä. Tässähän pääsee ihan itse omin pikku kätösin rakentamaan intraneteja, kun ei tarvita enää ulkoasuräätälöintejä ja koodareita. Ja koska moderni SharePoint on nyt tehty helppokäyttöiseksi, olenkin tässä jo ehtinyt rakentaa yhden intranetin asiakkaallemme. Ihan parasta päästä konkreettisesti tekemään jotain!
Modernien työkalujen muutos
Teamsiä ei ollut jäädessäni äitiysvapaalle vuonna 2016. Sen taustalla oleva Ryhmät (Groups) oli jo olemassa, mutta sellaisenaan se tuntui hieman tahmealta. Teams-maailmaan oli todella helppo sujahtaa ja sen omaksui häkellyttävän nopeasti. Käyttö oli intuitiivista heti ja mikä into olikaan huomata Microsoftin kehittäneen jotain niin helppokäyttöistä ja modernia yhteistyötä loistavasti tukevan alustan.
PowerAppsiin en ole vielä ehtinyt sukeltaa, mutta olen ymmärtänyt, ettei sekään ole kovin vaikeaa eikä tarvitse olla koodari sitä osatakseen. En siis malta odottaa, että ehdin jossain kohti siihenkin syventyä. Omalla henkilökohtaisella oppimispolulla sekin oli mainittuna.
Näin ollen entisestä SharePoint-osaajasta kuoriutuukin SharePoint-, Teams ja ehkäpä vielä PowerApps-osaaja. Työt monipuolistuvat ja otan sen muutoksen vastaan erittäin mielelläni. Pääsen itse konkreettisesti tekemään enemmän pelkän kouluttamisen ja konsultoinnin lisäksi.
Ehkä suurin haaste olikin yllättäen osata jälleen keskittyä. Oli jo niin ehtinyt tottua siihen, että jatkuvasti keskeytetään, että alussa oli oikeasti hankalaa pitää fokus siinä mitä oli tekemässä. Uusi Planner lopulta auttoi siinä, että sai kirjattua ylös kaikki työn alla olevat tehtävät, jolloin keskeneräiset asiat eivät koko ajan kummitelleet takaraivossa.
Joustavuus pehmeän laskun takaajana
Niin ja entäs sitten se työn ja perhe-elämän yhdistäminen? Kuuntelin vielä kesällä leikkipuistoissa muiden äitien pohdintaa siitä, että kun alkaa tekemään 80 % työviikkoa, niin minkähän päivän sitä sitten valitsisi vapaapäiväksi. Toivoin mielessäni, että oma työnantajani olisi myötämielinen lyhennettyyn työpäivään lyhennetyn työviikon sijaan, ilmeisesti monien äitien työpaikoilla se ei ollut mahdollista. Ja onnistuihan se ilman mitään mutinoita! Kun tekee 6h päivässä töitä, niin työmatkoista huolimatta ei lapselle tule liian pitkiä päiviä. Jos joskus tulee tunne, että vieläkin lyhyempi päiväkotipäivä olisi nyt tarpeen (tai pieni oma hetki käydä rauhassa kävelyllä/kaupassa tms.), niin sitten voin töiden salliessa (siis ettei ole koulutuspäivää tai muuta tarvetta olla asiakkaalla) tehdä etätöitä kotoa ja näin säästän työmatka-ajan. Ja onnistuipa etätyöviikko etelän lämmössäkin, mutta siitä sitten enemmän toisessa postauksessa.