Mobiili-intranet kehittää Lumonin monimuotoista työkulttuuria

Lumon on parvekejulkisivu- ja terassituotteiden myyntiin, valmistukseen ja asennukseen keskittynyt kansainvälinen konserni. Lasi- ja alumiinirakenteisiin erikoistunut Lumon on merkittävä yritys Euroopan ja Pohjois-Amerikan parveke- ja terassimarkkinoilla. Tytäryhtiöitä yrityksellä on Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä, Espanjassa, Saksassa, Sveitsissä ja Kanadassa ja sen tuotantolaitokset sijaitsevat Kouvolassa sekä Kanadassa. Yhtiön liikevaihto on yli 100 milj. euroa ja konsernissa työskentelee lähes 800 henkilöä.

Tavoitteena tiedon tehokas jakaminen tehtaan lattialta, asentajille ja myyntiyhtiöihin

Cloudriven ja Lumon yhtiöt aloittivat yhteistyön loppuvuodesta 2016. Vahvasti kansainvälistyneen Lumonin tavoitteena oli kehittää globaalia viestintää sekä tehdä viestinnästä yhteisöllisempää, jolloin nykyisen intranetin asema nähtiin keskeisenä kehityskohteena. Osa työntekijöistä toimii myös liikkuvassa työssä, jolloin viestinnän saavutettavuuteen haettiin uudenlaista ratkaisua.

”Tavoitteemme oli nostaa viestintä uudelle tasolle, jolloin entinen intranetimme enää vastannut teknisesti tai toiminnollisuuksiltaan tarpeisiimme.  Mobiili käytettävyys on meille myös hyvin tärkeää, koska haluamme panostaa asentajiemme osallistamiseen koko organisaation viestintään”, toteaa Lumon Groupin turvallisuus- ja henkilöstöpäällikkö Veikko Nissilä.

Intrahanke aloitettiin määrittelyillä. Määrittelyn kautta luotiin kokonaiskuva asiakkaan tarpeista ja niiden yhteensovittamisesta SharePoint-ympäristöön. Kumppanin valintaan vaikutti etenkin Cloudrivenin aktiivisuus ratkaisun etsinnässä sekä yrityksen edustamat työskentelytavat.

”Määrittelyn perusteella koimme, että Cloudriven on parhaiten kartalla digitaalisista työympäristöistä ja meidän tarpeisiin hyödynnettävistä palveluista. Heillä oli tehokas tapa lähestyä ja viedä hanke läpi ja koimme sen myös jälkikäteen onnistuneeksi”, Veikko Nissilä jatkaa.

Intranet kulttuurin muutoksen kanava

Intranet-uudistuksen tavoitteena oli kehittää avoimempaa ja joustavampaa viestintää, johon Lumonin koko organisaatio voi osallistua. Etenkin edessä koettiin olevan kulttuurin muutos. Yhteinen tekeminen onkin tuottanut tulosta jo lyhyessä ajassa ja helppokäyttöisyys ja ketterät tavat viestiä ovat tuoneet konkreettisia muutoksia toimintaan.

”Kyse on ollut meille kulttuurin muutoksesta ja intra on ollut meille tämän muutoksen kanava. Entiseen intraan verrattuna sisällön tuotanto on nyt paljon kevyempää ja olemme pystyneet osallistamaan useampia henkilöitä poikki organisaation.  Myös mobiili käytettävyys on ollut meille suuri etu ja liikkuvaa työtä tekevillä henkilöillä on parempi pääsy yhteisiin viestinnän kanaviin. Esimerkiksi videoiden katsomiseen varataan nykyään aidosti aikaa aiemmasta poiketen”, Nissilä toteaa mielissään.

Kulttuurin jalkautus jatkuu 

Yhteistyö intranetin kehityksen äärellä on sujunut molemmin puolin tavoitteiden mukaisesta ja se jatkuu edelleen maakohtaisten palveluiden jatkuvalla kehityksellä sekä ylläpitoyhteistyöllä.

”Meille on tärkeää kehittää jatkuvasti yrityskulttuuriamme ja sen toteuttamisessa intranet on ollut uusi positiivinen kokemus. Projekti sujui moitteettomasti ja kiitos tästä kuuluu etenkin Cloudrivenin projektipäälliköllemme, jonka kanssa on ollut mahtava tehdä yhteistyötä. IT-projekteissa tulee luonnollisesta vastaan aina pieniä haasteita, mutta harva projekti, joissa olen itse ollut mukana, on sujunut koskaan näin hyvin”.

Ota yhteyttä