Pelillistämällä parempia tuloksia ja työtyytyväisyys kasvuun

Uutinen 23.5.2017

Pelillistäminen on noussut liike-elämässä yhä useammin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Cloudrivenin tavoitteena on luoda parempia työntekijä- ja asiakaskokemuksia tuomalla pelillistäminen vahvaksi osaksi yritysmaailmaa.

Erinomainen esimerkiksi pelillistämisestä työelämästä on Fonectan 020202-palveluissa toteutettu Pojopörssi -palkitsemiskonsepti, joka palkittiin viime keväänä Vuoden Henkilöstöteko –palkinnolla Henry ry:n ja Ilmarisen toimesta. Pojopörssin ideana on palkita ihmisiä asiakaslähtöisestä työstä ja palkinnot palvelevat sen ansainneen henkilön omia intressejä. Onnistumisen mittareina toimivat asiakastyytyväisyyden, työtyytyväisyyden sekä liikevaihdon kasvu.

Kiinnostus pelillistämistä kohtaan on kasvanut huomattavasti myös tieteen alalla, mikä vauhdittaa kehitystä. Suomessa järjestettiin ensimmäistä kertaa pelillistämiseen keskittynyt tieteellinen konferenssi GamiFIN, jonka yhteistyökumppanina Cloudriven toimi. Konferenssi toi yhteen alan akateemikot sekä liiketoiminta päättäjät ympäri maailmaa.

”Yritykset etsivät koko ajan uusia tapoja, kuinka toimia tehokkaammin ja laadukkaammin. Näemme pelillistämisen merkittävänä mahdollisuutena ja sen takia se on yksi tutkimuspainopisteistämme. Tästä näkökulmasta myös vuoropuhelu tutkimusalan ja yritysmaailman välillä on tärkeää”, kertoo GamiFin konferenssin järjestäjän Porin yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisilta.

”Ihmiset pelaavat yhä enemmän pelejä, jolloin myös heidän ajatusmaailma siirtyy enemmän pelillistämisen suuntaan pelimaailman ulkopuolellakin” – Juho Hamari

Konferenssin key note -puhujana toimi myös tiettävästi koko maailman ensimmäinen pelillistämisen professori Juho Hamari. Hamarin mukaan kiinnostus pelillistämistä kohtaan on ymmärrettävää, sillä aihe nivoutuu tällä hetkellä moneen kansainvälisesti vaikuttavaan kehityssuuntaan.

”Peleistä on tullut yksi keskeisistä median muodoista. Ihmiset pelaavat yhä enemmän pelejä, jolloin myös heidän ajatusmaailma siirtyy enemmän pelillistämisen suuntaan pelimaailman ulkopuolellakin. Pelit koetaan motivoivina eikä enää vain viihteellistä arvoa tuovina asioina”, Hamari toteaa.

Työelämässä pelillistäminen luo kasvavia mahdollisuuksia henkilöstön sitouttamiseen ja työhyvinvointiin.

”Elämme jälkiteollistumisen aikaa ja ihmisille on tänä päivänä tärkeää saada toteuttaa itseään sekä omistaa oma työnsä. Pelillistäminen liittyy vahvasti onnistumiseen ja motivoituneisuuteen henkilöstön omien intressein kautta”, jatkaa Hamari.

Lisäksi pelillistäminen nähdään tulevaisuudessa myös tärkeänä osana palvelukehitystä.

”Pelillistämisen näkökulmasta kiintoisa osa-alue on myös liiketoiminnan digitalisoituminen, joka on monimuotoistanut palveluita. Asiakaskäyttäytyminen muuttuu ja yritysten on otettava tämä huomioon etenkin liiketoimintamallien suunnittelussa ja palvelukehityksessä.”

Hamara toteaa, että teknologian kehityksen myötä pelit liikkuvat nykyään myös aina mukanamme, mikä tekee ilmiön hyödyntämisestä entistä mielenkiintoisempaa.

Lue lisää aiheesta blogistamme: Viisi vinkkiä työelämän pelillistämiseen

Tai katso webinaaritallenne pelillistämisestä: Porkkanaa kiitos! Miten pelillistäminen kasvatti työtyytyväisyyttä ja tulosta?


Me Cloudrivenillä autamme sinua konsultointi- ja teknologiapalveluidemme avulla pelillistämään liiketoimintanne. Mikäli pohdit, miten teidän organisaationne voisi hyötyä pelillistämisestä, jätäthän yhteystietosi, niin olemme sinuun pian yhteyksissä!