Artikkelit

Cloudrivenin pelkäämätön suunnistusjoukkue, joukkueenjohtajan ytimekkäästi markkinointitarkoituksissa nimeämä cloudriven.fi (1310), saavutti viikonlopun Lappee-Jukolassa kaikkien aikojen parhaan tuloksensa: sijoitus parani kokonaiset 407 sijaa, ja joukkueen lopullinen sijoitus oli maaginen 903. Kahden laihan vuoden jälkeen piiskaamiseen ja uhkailuun perustuvat valmennusmenetelmät ovat tuottaneet vihdoin halutun tuloksen.

Cloudrivenin pelkäämätön Jukola-joukkue, digiajan hengessä nimetty cloudriven.fi (#1299), otti Paimion Louna-Jukolassa komean torjuntavoiton, vaikka sijoitus hieman putosikin viime vuodesta. Joukkueen sijoitus oli tänä vuonna 1306.

Cloudrivenin tämän vuoden Jukola-matkaan mahtui vastoinkäymisiä. Ykkösjoukkueen viidennen osuuden luottosuunnistaja Anu ”Sisu” Nevalainen sairastui ennen kisaa, eikä uskaltanut riskeerata alkavan kesäkauden muita koitoksia Jukolan tähden. Selvästi pettynyt Nevalainen oli kuitenkin tyytyväinen kuluneeseen harjoituskauteen ja osallistui Jukolaan huoltojoukoissa.

”Kuljetin joukkueen teltalle onnistumisen kannalta välttämättömiä varusteita, kuten allergialääkkeitä, retkituolin ja riippumaton. Näin kannoin oman korteni kekoon, vaikka harmittaahan tuo, että ei päässyt juoksemaan”, Nevalainen kertoo.

Vain muutama tunti ennen juoksujärjestyksen ilmoittamista kisaorganisaatiolle Nevalaisen osuuden juoksijaksi varmistui Benjamin ”Bennu” Ilvonen, joka suoriutui vaikeasta tehtävästään mainiosti. Bennun osuudella joukkue voitti huikeat 52 sijaa.

Koettelemukset jatkuivat heti lähdön jälkeen lauantaiyönä, kun monivuotiselle laina-ankkurille, Solteqin projektisankari Mikko Roiniselle nousi yllättäen korkea kuume. Todettuaan tilanteen joukkueen kapteeni, teräsmies Tuomas Kesti teki vaikean, mutta rohkean päätöksen: Roininen ei juoksisi aamulla. Omia energiatasojaan ja luonnonvoimia uhmaten kapteeni Kesti päätti juosta kakkososuuden lisäksi myös ankkuriosuuden.

Vastoinkäymisistä huolimatta Jukola sujui koko joukkueen mielestä mainiosti, ja sijoitus oli olosuhteisiin nähden hieno torjuntavoitto.

Käytiin poikien kanssa tarkistamassa, että harjoitusrastit oli oikeissa paikoissa. #jukola #suunnistusta #1299

A photo posted by Mikko Roininen (@mikkoroi) on

Jukolan viestin lähtöön aikaa alle 2,5h ja jo nyt ostetaan joukkueelle lamppua. #Jukola #pimeys #valollayöhön #kohtasealkaa @haonpera A photo posted by Mikko Roininen (@mikkoroi) on

#Jukola 2015 on nyt taputeltu. Ihan kiva reissu, vaikka oma suorituksen pilasi sairastuminen. @haonpera lla oli fiilikset korkealla maalisuoralla! Ensi vuonna uudestaan. #Jukola2016

A photo posted by Mikko Roininen (@mikkoroi) on

Päivitys 30.6.2014: Lopullisissa tuloksissa Coudrivenin sijoitus on 1299. Katso tulokset.

Cloudrivenin ykkösjoukkue cloudriven.fi sijoittui viikonlopun Kuopio-Jukolassa sijaluvulle 1296. Matkaan lähdettiin numerolla 1292, joten viime vuoden Jämsä-Jukolaan verrattuna takapakkia tuli neljä sijoitusta. Ensimmäisen osuuden juoksija Antti Jokinen arvioi haastattelussa, että ”suoritus oli ihan ok, mutta parannettavaa jäi”. Rivien välistä on luettavissa, että joukkue lähtee ensi vuonna Louna-Jukolaan entistäkin nälkäisempänä.

Joukkueen tulos Jukolassa 2014

Joukkueen tulos Jukolassa 2014 (ks. kaikki tulokset)

Kuopiossa kisasi yhteensä 1628 joukkuetta, mikä on muutama enemmän kuin viime vuonna Jämsässä. Vehmersalmen haastava maasto yllätti kuitenkin Espoon lakeuksiin tottuneet suunnistajalupaukset.

”Savolainen vuoristo imi reisistä mehut, mutta kaikkeni annoin, vaikka suuta kuivasi”, kommentoi joukkueen sitkein nainen, vitososuuden juossut Anu Nevalainen.

Vakavimmilta henkilövahingoilta vältyttiin, vaikka kakkososuuden alussa koettiinkin uhkaava vaaratilanne. Joukkueenjohtaja Tuomas Kestin maailma pimeni.

”Otsalamppu osui oksaan ja lampun kiinnitysmekanismi hajosi. Suunnistin sitten sokkona, kunnes aamuaurinko valaisi taas tienoot”, Kesti kertoo. Hämäräsuunnistus ilman apuvälineitä on Kestille kuitenkin tuttua Riihimäen yöstä. ”Harjoittelu auttoi, enkä panikoinut tilanteessa.”

Ankkuriosuuden luottojuoksija, Solteqilta lainattu Mikko Roininen teki viestin viimeisellä osuudella huikean loppukirin. Hän oli koko osuuden 735. ja nosti joukkueen sijoitusta lähes sadalla. Roinista ei tavoitettu enää sunnuntaina kommentoimaan onnistunutta juoksuaan. Joukkueelta saadun tiedon mukaan hän oli vaihtanut välittömästi ankkuriosuutensa jälkeen vapaalle.

Jukka Koskenkanto hengähtää suorituksensa jälkeen Jämsä-Jukolassa 2013.

Jukka Koskenkanto hengähtää Jämsä-Jukolassa 2013.

Viimevuotisen Jukola-menestyksen innoittamana Cloudrivenin kovakuntoinen ja huippuunsa treenattu kisajoukkue aikoo panna tämän vuoden Kuopio-Jukolassa paremmaksi. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kisattava pelillistetty juoksutapahtuma, jota suunnistukseksi myös kutsutaan, järjestetään 14. – 15.6. Kuopion Vehmersalmen Rytökylässä.

Cloudrivenin Jukola-joukkueen johtaja, arvostettu riihimäkeläinen urheilumies Tuomas Kesti on toiveikas ja uskoo, että kovalla työllä ja hiellä sijoitusta on saatu parannettua merkillisesti.

”The race will be good. Annamme kaikkemme ja vielä vähän enemmän. Ei muuta kuin voitolla metsään”, Kesti arvioi.

Mitä tahansa voi kuitenkin tapahtua, ja kaikki on kiinni joukkueen päivän suunnistuskunnosta. Valmentaja Kesti on vahvistanut kisajoukkueen kokoonpanoksi seuraavaa:

1. Antti Jokinen, 10.0 – 10.2 km, nousua 370 m, hämärä/pimeä
2. Tuomas Kesti, 11.4 – 11.6 km, nousua 400 m, pimeä
3. Antero Törhönen, 10.0 – 10.3 km, nousua 450 m, pimeä/hämärä
4. Jukka Koskenkanto, 7.5 – 7.7 km, nousua 315 m, hämärä/valoisa
5. Anu Nevalainen, 7.6 – 7.7 km, nousua 285 m, valoisa
6. Janne Haonperä, 10.6 – 10.8 km, nousua 390 m, valoisa
7. Mikko Roininen (lainassa Solteqilta), 13.9 – 14.1 km, nousua 375 m, valoisa

Osuuksien yhteispituus on 71.9 kilometriä ja nousua on yhteensä 2385 metriä. Joukkueen suoritusta voit seurata suorana Yle Areenasta. Jos viime vuoden merkit pitävät paikkansa, vauhdistaan tunnettu kolmososuuden kuoripoika Antero Törhönen esiintyy myös tulevana viikonloppuna televisioyleisölle.

”Karttaa taisin mullasta pyyhkiä siinä tv-rastilla viime vuonna. Sen verran kovaa tuli kynnettyä. Terveisiä kotijoukoille!” kommentoi Törhönen.

Ytimekkäästi cloudriven.fi:ksi nimetty Cloudrivenin seitsenpäinen joukkue valloitti viikonloppuna Jämsä-Jukolan. Joukkueen kaikki jäsenet olivat ensimmäistä kertaa Jukolassa, ja odotuksiin nähden viikonlopun suoritus ylitti kirkkaasti kaikki odotukset.

Cloudrivenin Jukola-joukkue koko komeudessaan. Takarivissä Jukka (vas.), Anu, Antti ja Mikko. Eturivissä Antero (vas.), Tuomas ja Janne.

Cloudrivenin Jukola-joukkue koko komeudessaan. Takarivissä Jukka (vas.), Anu, Antti ja Mikko. Eturivissä Antero (vas.), Tuomas ja Janne.

Lähtönumerolla 1587 aloittaneen joukkueen loppusijoitus oli hienosti 1291. ja kokonaisaika 15:52:37. Tarkemmat tulokset voit tarkistaa Jukolan online-tulospalvelusta.

Suunnistamisesta ja Jukolan hyvästä tunnelmasta innostuneina cloudriveniläiset päättivät lähteä mukaan kisaamaan myös ensi vuonna Kuopioon. Tavoitteena on parantaa osuuskohtaisia aikoja vähintään kymmenellä minuutilla.

Kuopiossa tavataan!

Videolla ensimmäisten osuuksien juoksijat Tuomas ja Janne lähdössä valmistautumaan suoritukseen. Antti kuvaa ja kommentoi.