Cloudriven alansa parhaita Microsoftin alustoille sovelluskehitystä tekeviä yrityksiä

Cloudriven on uusinut jälleen Microsoftin kultakumppanuutensa Application Development -kategoriassa. Cloudriven on ollut Microsoftin kultakumppani perustamisestaan lähtien ja kumppanuus on osoitus siitä, että Cloudriven on yksi alansa parhaista Microsoftin alustoille sovelluskehitystä tekevistä yrityksistä.

”Asiakastyytyväisyys ja korkealaatuisten ratkaisujen tuottaminen on toimintamme tärkein kulmakivi. Kultakumppanuus on meille tärkeä siksi, että se antaa strategisesti merkittäviä etuisuuksia Microsoftin puolelta, mitkä auttavat meitä hyödyntämään uusimpia teknologioita, kun teemme sovelluskehitystä Microsoft-alustoille. Tämä taas näkyy meidän toiminnassa siten, että pystymme tuottamaan laadukkaampia ja tehokkaampia palveluita ja tuotteita, jotka on toteutettu moderneilla teknologioilla”, toteaa Tuomas Kesti, Chief Deployment Officer

Kompetenssin saadakseen yrityksellä tulee olla joko virallisesti sertifioitu tuote tai neljä sertifioitua osaajaa.
Sertifiointien lisäksi kultakumppanilta vaaditaan vähintään viisi todennettua asiakasreferenssiä sekä vähintään kymmenen asiakkaan arvio kumppaniohjelman asiakastyytyväisyyskyselyyn. Microsoft myönsi Application Development- sertifikaatin Cloudrivenin TrainEnagege -ratkaisulle, joka auttaa organisaatioita hyödyntämään uusia tapoja kouluttaa henkilöstöään. Kultakumppanuus on tärkeä myös jatkuvan kilpailukyvyn ylläpitämisen kannalta.

”Kultakumppanuus auttaa asiantuntijoitamme kehittämään modernien teknologioiden osaamista, mikä luonnollisesti parantaa myös palveluiden ja tuotteiden laatua. Lisäksi koska niin harvat Microsoftin kumppanit saavuttavat tämän kompetenssin, houkuttelee se meille myös maan ja maailman parhaat teknologiaosaajat töihin”, sanoo Tuomas Kesti

microsoft_gold_application_dev_logo