Cloudriven Oy panostaa digitalisaatioon ja uuteen työhön – johto ostaa Trainers’ House Oyj:n omistaman osuuden yhtiöstä

10.08.2017 – Tiedote

Cloudriven Oy:n johto on ostanut Trainers’ House Oy:n omistaman osuuden yhtiöstä. Oston myötä Cloudrivenin omistus on kokonaisuudessaan toimivalla johdolla ja hallituksen jäsenillä tai niiden määräysvaltayhtiöillä. Kaupan myötä Cloudriven Oy:n omistajien osuus yhtiöstä kasvaa ja omistajajoukkoon liittyvät Citera Oy ja Jussi-Pekka Wirta.

Osakekauppa mahdollistaa Cloudrivenille panostukset entistä vahvemmin asiakkailleen tarjoamiin uuden työn palveluihin, joilla tuetaan asiakkaita liiketoiminnan digitalisaatiossa muun muassa tarjoamalla ihmisille helpon tavan omaksua uusia työtapoja. Yhtiön muotoilemat kannustavat digitaaliset työympäristöt ohjaavat käyttäjiään hyödyntämään sovelluksia työssään ja vapauttavat aikaa olennaiseen, erinomaisten asiakaskokemusten tuottamiseen yhdessä. Cloudrivenin ratkaisuissa hyödynnetään pelillistämistä, jonka avulla yhdistetään asiakasorganisaatioiden, niiden työntekijöiden ja muiden sidosryhmien intressit yhteen hiileen puhaltamiseksi.

”Digitalisaation myötä suurimman lisäarvon tuottavat organisaatiot, jotka osaavat yhdistää teknologian ja ihmisten panoksen luovimmalla ja tuottavimmalla tavalla asiakkaidensa ongelmien ratkaisemiseksi. Haluamme palvella asiakkaitamme, jotka uskovat ihmisiinsä ja ovat päättäneet selviytyä digitalisaation heittämästä haasteesta voittajina. Uusi työ on merkityksellistä, kannustavaa ja vuorovaikutteista.”, toteaa Cloudriven Oy:n toimitusjohtaja Jukka Koskenkanto.

Lisätietoja:

Jukka Koskenkanto, Toimitusjohtaja Cloudriven Oy, p. +358 50 560 4607

Cloudriven lyhyesti:

Cloudriven on vuonna 2012 perustettu kokenut asiantuntijayritys, joka on erikoistunut vuorovaikutteisiin CRM-, intranet- ja oppimisratkaisuihin sekä kannustavaan johtamiseen. Yrityksen toiminta on laajentunut Suomesta Keski-Eurooppaan sekä Etelä-Amerikkaan oman pelillistetyn TrainEngage teknologiaratkaisun myötä ja yritys palvelee yli 29 000 käyttäjää ja 100 yritysasiakasta päivittäin. Cloudriven Oy:n liikevaihto vuonna 2016 oli 1,6 miljoonaa euroa.