Voiko työstä tehdä pelillistämisen avulla liian kiinnostavaa?

, ,

Manage performance and strategy

Cloudrivenin toimitusjohtaja Jukka Koskenkanto johdattelee kaikki kiinnostuneet pelillistämisen saloihin Talentum Eventsin kurssilla tammikuussa. Koulutuksessa koko pelillistämisen prosessi käydään käytännönläheisesti läpi. Mukana on runsaasti case-esimerkkejä ja harjoituksia.

Pelillistäminen on tällä hetkellä kuuma aihe, mutta hypeen ei kannata langeta. Pidä siis tavoitteet kirkkaana mielessä ja panosta hyvään suunnitteluun!

Kun suunnitellaan jonkin prosessin tai asian pelillistämistä, suunnittelussa täytyy lähteä ihmisistä ja heidän sisäisistä ja ulkoisista motivaatiotekijöistään. Pelillistäminen ei ole vain pisteitä, badgeja ja pelimekanismeja: pelillistämisen tavoitteena on luoda käyttäjälle arvoa.

Jukka on työskennellyt pelillistämisen parissa jo vuodesta 2007 ja kerännyt samalla kouluttajakokemusta lukuisilla kursseilla mm. Aalto yliopistolla. Jukka luennoi pelillistämisestä myös Oulun yliopiston ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteuttamassa Gamificate-koulutusohjelmassa.

Tule koulutukseen oppimaan, kuinka juuri sinun yrityksesi voi sitouttaa, motivoida ja johtaa pelilistämällä!

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *