Tag Archive for: tietotyö
Loppuelämäni ensimmäinen päivä
Olen innoissani, jännittynyt ehkä myös hieman peloissani. Olen päättänyt lähteä yrittäjäksi muotoilemaan suomalaista työympäristöä - luomaan tulevaisuuden toimistoja, jotka varmistavat tietotyön mielekkyyden ja tiimien tuottoisamman toiminnan.
Suorituksen johtamista käsittelevä selvitys paljastaa suomalaisen johtamisen sudenkuopat
Cloudriven laati selvityksen suomalaisyritysten johtamisen tilasta. Selvitys keskittyy käsittelemään teemoja, jotka ovat tärkeitä tietotyössä, jossa operatiivinen tehokkuus yhdistyy luovuuden vaatimukseen. Selvitys on laadittu organisaation suorituksen johtamisen prosessin näkökulmasta. Selvitystä varten Cloudriven lähetti kyselyn Suomessa 1330 HR-päättäjälle ja -asiantuntijalle, joista 8,7 prosenttia eli 113 henkilöä vastasi kyselyyn.
Säädä vähemmän – saat aikaan enemmän
Tuntuuko siltä, että teet paljon töitä, mutta et saa juuri mitään aikaiseksi? Ei hätää, et varmasti ole yksin. Kärsin aikaisemmin itsekin vaivasta, jota kutsun säätämiseksi. Se on läheistä sukua keskittymiskyvyttömyydelle, tyhjäkäynnille ja päämäärättömyydelle. Olen päätellyt, että säätämisen yleistyminen erityisesti tietotyöläisten arjessa liittyy siihen, että samanaikaisesti hoidettavia ja seurattavia asioita on yksinkertaisesti liikaa.
Tietotyöläisellä on paljon opittavaa ja aina liian vähän aikaa
Oppimista ja työntekoa on nykypäivänä mahdotonta erottaa toisistaan. Opiskelu ei enää ole tiukasti rajattu elämänvaihe, joka edeltää työelämään siirtymistä. Tehtävien menestyksekäs suorittaminen edellyttää erityisesti tietotyössä koko ajan uusien asioiden oppimista ja omaksumista, koska ratkottavat ongelmat harvoin ovat sisällöltään tai edes luonteeltaan samanlaisia.
Tietotyötä ei voi johtaa Henry Fordin opeilla
Pidin esityksen yhteistyön johtamisesta tietotyöläisten tuottavuuspäivässä Keilaniemessä 30.5. Tiivistin tietojärjestelmiä käsittelevässä puheenvuorossani menestyksellisen johtamisen kulmakivet seitsemään kohtaan (ks. SlideShare-esitys alla). Esityksen jälkeen kävimme vilkasta keskustelua yleisön kanssa ja keskusteluissa nousi esille kysymys siitä, miten tietojärjestelmien yhteisöllisistä ominaisuuksista, kuten työtiloista, kommentoinneista ja sisällön jakamisesta, saataisiin enemmän irti.