Haaga-Heliaan rakennettiin intranet, joka vastaa uudistunutta organisaatiota

”Tavoitteena oli muun muassa parantaa tiedon löydettävyyttä ja tehostaa sisäistä viestintää.”

Haaga-Heliassa on uudistettu niin organisaatiota kuin viestintäkanavia. Viimeisin viestintäkanavauudistus julkaistiin huhtikuussa, kun modernin SharePointin päälle rakennettu intranet otettiin käyttöön. 

Taustalla oli teknisesti vanhentunut intranet sekä organisaatiouudistuksen myötä syntynyt tarve uudistaa intranetin rakenne. Tavoitteena oli muun muassa parantaa tiedon löydettävyyttä ja tehostaa sisäistä viestintää.

Kilpailutuksen kautta kumppaniksi valikoitui Cloudriven, jonka kanssa yhteistyö aloitettiin lokakuussa 2021.

Uusi järjestelmä palvelee organisaation tarpeita monipuolisesti. Selkeät sivupohjat sekä modernin SharePointin helppo käyttöliittymä ovat saaneet sisällönsyöttäjiltä kiitosta. Sivuista on mahdollista tehdä selkeitä ja hyvännäköisiä helposti.

Intrauudistus tukee Haaga-Helian strategiaa

Eniten kiitosta on saanut uuden intran aito kaksikielisyys. Haaga-Helian tavoite on olla aidosti kansainvälinen korkeakoulu, ja nyt tämä näkyy myös intrassa.

– Aiemmin meillä oli huomattavasti vähemmän englanninkielistä sisältöä. Moderni SharePoint ikään kuin pakottaa tekemään kaikille sivuille kieliversiot. Alkuun jännitti, miten saamme homman toimimaan, mutta onneksi Cloudrivenillä oli tarjota tähänkin ratkaisu, kertoo Haaga-Heliassa projektia johtanut digitaalisen viestinnän asiantuntija Marja Luokomaa.

Jotta käännöstyö olisi sisällönsyöttäjille mahdollisimman helppoa, Haaga-Helian intraan integroitiin Microsoftin Azuren käännöstyökalu. Kone auttaa sisällönsyöttäjää käännöksen tekemisessä, mikä nopeuttaa käännöstyötä.

Ripeä projekti ja joustavaa kommunikaatiota

Haaga-Helian hyvä pohjatyö sisällön suunnittelussa näkyi heti yhteistyön alussa: jo muutaman tapaamisen jälkeen suunta oli selvä ja perusteet lyöty lukkoon. Työ voitiin aloittaa ripeästi, ja Haaga-Helialla oli heti vuodenvaihteen jälkeen käytössään sisällönsyöttövalmis alusta.

Intrauudistus oli Cloudrivenin ja Haaga-Helian ensimmäinen yhteistyö. Kaikki on sujunut mallikkaasti, ja kommunikointi on hoitunut Teamsin kautta.

– Aina kun uusi kumppanuus alkaa, hieman jännittääkin, miten yhteistyö lähtee sujumaan. Cloudrivenin kanssa löysimme saman sävelen sekä työskentelytavat heti. On hienoa, kun voi täysin luottaa siihen, että saa jopa parempaa kuin mitä itse osaisi edes pyytää, Luokomaa naurahtaa.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu toimii viidellä eri kampuksella Helsingissä, Porvoossa ja Vierumäellä. 

Ota yhteyttä