Pelit oppimisen apuna

Polly Polynomi opetti peruskoululaisille polynomeja.Ensimmäinen omakohtainen kokemukseni oppimisen pelillistämisestä on opiskeluajoiltani. Teimme harjoitustyönä yhdessä kurssikaverini kanssa matematiikan oppimiseen pelin, jossa Polly-niminen papukaija opetti pelaajalle polynomeja. Yksinkertaisilla ja vaihtuvilla tehtävillä vahvistettiin oppimista, ja pelin lopussa oli lyhyt testi. Peli muuttui sitä haastavammaksi mitä taitavampi pelaaja oli. Olen käyttänyt peliä myöhemmin myös todellisissa opetustilanteissa työskennellessäni peruskoulun matematiikan opettajana.

Lasten elämässä mukana olevien aikuisten kannattaisi tutustua tarkemmin netin sisältöön sekä pelien maailmaan. Kummipoikani kävi talvella meillä kylässä eikä kuulemma ollut vieläkään oppinut kuukausien nimiä. Eräänä aamuna sitten kaivoimme hänelle netistä maahanmuuttajille suunnatun yksinkertaisen, pelillistetyn sovelluksen, jonka avulla hän opetteli kuukaudet ja muisti ne vielä ainakin seuraavana päivänä. Samainen kummipoikani sekä mieheni kummityttö ovat opetelleet myös ohjelmointia mm. Angry Birdsien, Mark Zuckerbergin ja Bill Gatesin opastamana. ”Oppitunnin” aikana ohjelmoinnin perusrakenteet tulivat tutuiksi hauskalla tavalla pelaillen ja kokeillen. Samalla myös englannin kielen taito karttui.

Kansainvälisiä esimerkkejä oppimisen pelillistämisestä on useita. Erityisesti mieleeni ovat jääneet kaksi oppimispeliä: Duolingo ja The World Peace Game. Duolingossa kuka tahansa verkon käyttäjä voi opetella uutta kieltä kääntämällä eri nettisivuilta poimittuja lauseita. Palvelu on oppijalle täysin ilmainen ja siinä tuntee todella oppivansa jotain mielekästä, sillä käännettävät lauseet ovat oikeilta nettisivuilta. The World Peace Game taas on yhdysvaltalaisen opettajan John Hunterin kehittämä valtava lautapeli, jossa oppilasryhmät opettelevat elämään ja toimimaan yhdessä ja ratkaisemaan maailman ongelmia. Lautapeliä ei ikävä kyllä voi hankkia vielä mistään, mutta pelistä saattaa olla tulossa myös virtuaalinen versio.

Oppimispelejä on nykyään runsaasti tarjolla. On Javalla tehtyjä pieniä appletteja, kirjasarjojen mukana tulevia DVD-levyjä ja monia muita. Itse hyödynsin peruskoulussa muun muassa tasohyppelypelejä matematiikan opetuksessa, mutta en näe, että tällaisista viihdepelejä muistuttavista pienistä oppimispeleistä olisi liiemmin hyötyä työelämässä. Kiireisessä työssä ei ole aikaa pitkille pelisessioille, vaan oppimisen pitää olla helppoa, nopeaa ja tehokasta, mutta kuitenkin hauskaa. Peleistä tuttuja elementtejä voidaan kuitenkin hyödyntää myös työpaikkojen koulutuksissa ja valmennuksissa. Miltä kuulostaisi esimerkiksi strategian jalkauttamiseen suunniteltu lautapeli? Tai oppijaa ohjaava ja välittömästi palautetta antava virtuaalinen koulutusympäristö? Jopa hyötyliikunnankin voi pelillistää: Tieturilla kannustetaan työntekijöitä käyttämään portaita hissin sijaan yksinkertaisen mutta tehokkaan porraspelin avulla.

Miten teidän työpaikallanne voitaisiin hyödyntää pelejä ja pelillistämistä? Jaa ajatuksesi kommenteissa!