Milleniaali on joustava työssään – Vastaako työnantaja uuden työn vaateisiin?

, ,

Viime viikolla tein töitä yli 20 tuntia – enemmän kuin työssäkäyvät opiskelijat keskimäärin tekevät. Samaan aikaan kävin luennoilla, palautin kirjallisia töitä, tein järjestöhommia ja nautin vapaa-ajasta. Miten yhtälö oikein toimii? Opiskelijoiden työn ohessa tekemät osa-aikahommat ovat perinteisesti työnantajan määrääminä aikoina tietyssä paikassa tehtävää työtä. Meillä sen sijaan uuden työn joustavat periaatteet on omaksuttu myös osa-aikaisen työn suunnittelussa: valitsen itse työni ajan ja paikan.

Valitsen itse omat työaikani ja merkitsen ne työkavereille julkiseen kalenteriin aina muutamaksi viikoksi eteenpäin. Jos työkaverini tarvitsevat minua tiettyyn palaveriin, he tietävät varata kalenterista sellaisen ajan, kun olen töissä. Merkitsen kalenteriin myös tentit ja muut pakolliset opiskelumenot, jotta kaikki tietävät, että niistä ajoista ei neuvotella. Joinain viikkoina teen enemmän töitä, joinain vähemmän; määritän itse työaikani ja oman ajankäyttöni joustavasti töiden, opintojen ja muun elämän tarpeiden mukaan.

Useimmiten teen töitä toimistollamme, sillä haluan itse nähdä työkavereitani ja osallistua yhteisiin hetkiin. Viimeisen kuukauden aikana olen kuitenkin tehnyt töitä myös mm. kotisohvalla, kahvilassa, opiskelijahuoneella, kirjastossa, metsäkämpällä Nuuksiossa ja yhteistyökumppanin tiloissa. Työympäristön vapaa valinta lisää joustavuutta myös aikatauluihin, kun työmatkoista aiheutuvat transaktiokulut saa tarvittaessa eliminoitua ja päivän muuhun ohjelmaan jäävät parin tunnin aukot saa hyödynnettyä kätevästi töiden parissa.

”Teams-työkalun avulla työkaverit tavoittaa ihan yhtä tehokkaasti kuin toimistoltakin.”

Vaikka työn aika ja paikka joustavat molempiin suuntiin, työnteko ei kärsi. Uuden työn välineet mahdollistavat tehokkaan työnteon, eikä fyysisenä työvälineenä tarvita muuta kuin tietokonetta. Teams -työkalun avulla työkaverit tavoittaa ihan yhtä tehokkaasti kuin toimistoltakin, tärkeät tiedostot löytyvät intranetistä ja hallinnon järjestelmiinkin pääsee käsiksi selaimen kautta.

Minulle ja uskon, että myös monelle muulle milleniaalille moderni, ajasta ja paikasta riippumaton työ ei ole pelkästään kiva bonus, vaan kriittisen tärkeä elementti joka ylipäänsä mahdollistaa töiden ja opintojen yhdistämisen siten, että kumpikaan ei kärsi liikaa. Kun samoja modernin työn periaatteita soveltaa myös opintoihin ja luottamustehtäviin, on lopputuloksena joustava elämäntapa, jossa transaktiokulut on minimoitu ja vapaa-aikaa ehtii viettää ilman supervoimia.

 


Autamme organisaatioita joustavan ja monimuotoisen työn kehittämisessä. Lataa tuore opas intranetin trendeistä, jotka yrityksen tulisi ottaa huomioon uudenlaista tietotyötä tukevaa ja vuorovaikutteista työyhteisöä luodessa.