Ajatuksia nyyttikestijohtamisesta

Ei ole olemassa huonoja työntekijöitä. On vain huonoja johtajia ja sen seurauksena työntekijöitä, jotka ovat väärissä työtehtävissä. Johtajan vastuulla on nähdä se, että joku on väärässä paikassa ja tehdä siitä tarvittavat johtopäätökset.

Hyvässä johtajuudessa onkin kyse ennen kaikkea yhdestä asiasta. Siitä, että kykenee ja haluaa tunnistaa ihmisten erilaiset kyvyt ja potentiaalin.

Entisaikaan johtaminen – kuten myös esimerkiksi urheiluvalmentaminen – keskittyi päinvastaiseen, ihmisten virheiden tunnistamiseen. Käytettiin aikaan sen tutkiskeluun, missä ihmisen pitäisi kehittyä. Tarkoitus oli hyvä, mutta lopputulos usein tuhoisa.

Jakokulmaa et vielä osaa, cooperin testi meni huonosti ja taas unohdit kotiin bilsanvihon – siksi lisätehtäviä, juokset vielä uudelleen, unohtamisesta jälki-istuntoa. Jos opettaja aina muistuttaa ihmistä heikkouksista, se voi pahimmillaan johtaa siihen, että ihminen kadottaa rohkeutensa.

Hyvä johtaja, opettaja tai valmentaja tunnistaa ihmisen vahvuudet ja antaa tämän kehittyä nopeasti asioissa, joissa on hyvä. Myös niitä asioita, joissa ihminen ei ole luontaisesti lahjakas, pitää kehittää, mutta pienemmällä kunnianhimotasolla.

Tähän liittyy olennaisesti virheiden salliminen. Se, että uskaltaa kehittää myös heikoimpia puolia ja astua ulos siltä kuuluisalta mukavuusalueelta, vaatii rohkeutta. Se vaatii myös johtajalta rohkeutta hyväksyä, että matkalla tulee väistämättä tehtyä virheitä. Työkulttuuri, joka sallii virheiden tekemisen myös kannustaa niistä kertomiseen. Jos työyhteisössä ihmiset alkavat salailla mokia, niiden haittavaikutukset helposti kertautuvat. Virheistä sitä paitsi oppii. Uutta kykyä ei voi oppia, ellei sitä koskaan kokeile.

Uskallan tehdä karkean yleistyksen: naisilla on yleensä enemmän kykyjä luoda tällaisia organisaatioita. Se ei ole synnynnäistä, vaan sen seurausta, että yhteiskunnassamme tyttöjä kasvatetaan tietynlaiseen rooliin. Siihen kuuluu olennaisesti ihmisten kuunteleminen. Koska naisista on tapana kasvattaa hyviä kuuntelijoita, heillä on monesti taipumus soveltaa johtajina taktiikkaa, jota kutsun nyyttikestijohtamiseksi.

Nyyttikestijohtamisessa on kyse itseohjautuvien yksiköiden rakentamisesta. Kun tällainen yksikkö päättää järjestää esimerkiksi bileet, niiden aikaansaamiseen ei tarvita yhtä rautaista johtajaa, joka huolehtii asioiden järjestymisestä tsekkauslistoin ja määräyksin. Sen sijaan ihmiset juttelevat keskenään ja myös kuuntelevat toisiaan.

Joku ilmoittaa tuovansa kakun, toinen salaatin, kolmas sanoo tekevänsä erinomaista boolia. Ihmiset organisoituvat itse, jolloin jokaisen vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Vaikka johtaja olisi sitä mieltä, että ehdottomasti pitää tehdä kanasalaatti eikä esimerkiksi katkarapusalaatti, hänen täytyy malttaa mielensä ja hyväksyä se, että hänen mielipiteensä ei ole mikään pyhä totuus. Johtaja huolehtii isosta kuvasta: pääasia, että bileet järjestetään ja niissä on jotain tarjottavaa. Yksityiskohdat täytyy malttaa jättää alaisten huoleksi ja luottaa siihen, että juhlat kyllä syntyvät – ehkä hieman erilaisina kuin jos olisi itse järjestänyt kaiken, mutta silti ihan yhtä hyvinä.

Se ei ole ihan helppoa. Johtaminen on parhaimmillaan onnistumisen organisoimista. Se tarkoittaa sitä, että antaa tehdä ihmisten asioita omalla tavallaan ja auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa ja kehittämään niitä.

Lopputuloksena on ketterämpiä organisaatioita – ja parempia bileitä.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.