Entries by Jukka Koskenkanto

Luottamus käy ketteryyden edellä

Media, some ja jopa akateeminen tutkimus ovat innostuneet strategisesti ketteristä yrityksistä ja puhuneet ketterästä yrityskulttuurista viime vuodet. Välillä kyllästymiseen asti. Ketteryyden ihannoinnin taustalla on sama ajatus, minkä vuoksi teflonista tuli suosittu paistinpannun pintamateriaali. Me haluamme helppoutta ja vaivattomuutta!

Tiellä kohti parempia asiakaskokemuksia, matkaseura merkitsee – Kiitos kaikille kyydissä olleille vuonna 2016!

Upeita asiakkaita, kumppaneita ja tiimiä rakentaneita yksilöitä. Kasvua kuvastavat käyrät osoittavat yläviistoon. Pian taakse jäävä vuosi on siis lopulta kaikilla mittareilla ollut erinomainen. Vuoden lähestyessä loppuaan on mainio hetki kerrata menneen vuoden oppeja ja raottaa hieman verhoja tulevan vuoden osalta. TOP 5 teemaa vuodelta 2016 on tarkoitettu opiksi, iloksi ja lupaukseksi ensi vuodelle

Asiakaskokemuksen kehittämisen viisi pointtia

Asiakaskokemuksesta on todennäköisesti jo nyt tullut tärkein valttikorttisi menestyäksesi kilpailussa. Lähes päivälleen kaksikymmentä vuotta sitten tapaamani johtajan ajatus siitä, että euroja riittää kyllä niin kauan kuin asiakas ei tiedä paremmasta, ei ole enää #tätäpäivää. Asiakas tietää ja hänellä on oikeus tietää kirittääkseen sinua. Miten erinomaisia asiakaskokemuksia kehitetään? Tiivistin tärkeimmät pointit viiden kohdan listaan.

, ,

Trainers’ House Oyj kasvatti myyntiään Virta CRM:n avulla

Asiakkaamme Trainers’ House Oyj on onnistunut kääntämään vaikean tilanteensa voitoksi. Yhtiön tänään julkaiseman osavuosikatsauksen (H1/2016) mukaan liikevaihto kasvoi 29,0 % ja liiketulos nousi -2,0 milj. eurosta 0,8 milj. euroon verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Trainers’ House arvioi myös koko vuoden kannattavuutensa paranevan edellisestä vuodesta. Osavuosikatsauksessa todetaan myynnin kasvaneen merkittävästi.